Kategoriat
Elämän hyvä

Aikuisten oikeudet

Kaikilla aikuisilla on perusoikeudet. Olemme kuitenkin usein unohtaneet ne tai emme ole lapsina oppineet uskomaan niihin. Omia rajoja opetellessa tunnustat että sinulla, samoin kuin kaikilla muilla ihmisillä, on oikeus kaikkiin omien oikeuksien luettelossa mainittuihin asioihin. Omien rajojen kunnioittamiseen kuuluu myös se että käytät näitä oikeuksia tilanteissa, joissa ne ovat uhattuna tai niitä loukataan.

(Hox! Omien oikeusien luettelo ei ole Onnellisen Hullun kynästä vaan olen saanut sen tulosteena omalta mielenterveyshoitajaltani. Listan on laatinut psykologi Edmund Bourne (Kirja: Vapaaksi ahdistuksesta, 1999). Tämä on kuitenkin mielestäni niin hieno ja tärkeä asia jokaiselle tiedostettavaksi ja opittavaksi, että halusin ehdottomasti jakaa sen. )

  1. Minulla on oikeus pyytää haluamaani.
  2. Minulla on oikeus vastata kieltävästi pyyntöihin tai vaatimuksiin, joita en voi täyttää.
  3. Minulla on oikeus ilmaista kaikkia- sekä myönteisiä että kielteisiä- tunteitani.
  4. Minulla on oikeus muuttaa mieleni.
  5. Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen.
  6. Minulla on oikeus toimia omien arvojeni ja moraalikäsitysteni mukaan.
  7. Minulla on oikeus sanoa ei kaikelle, mihin en koe olevani valmis, mikä tuntuu vaaralliselta tai mitä loukkaa arvojani.
  8. Minulla on oikeus päättää omien asioideni tärkeysjärjestyksestä.
  9. Minulla on oikeus olla vastaamatta muiden käytöksestä, teoista, tunteista tai ongelmista.
  10. Minulla on oikeus odottaa muilta rehellisyyttä.
  11. Minulla on oikeus suuttua rakastamalleni ihmiselle.
  12. Minulla on oikeus olla täysin oma itseni.
  13. Minulla on oikeus pelätä ja sanoa, että minua pelottaa.
  14. Minulla on oikeus sanoa: ”En tiedä.”
  15. Minulla on oikeus olla selittelemättä tai puolustelematta käytöstäni.
  16. Minulla on oikeus tehdä päätöksiä tunteitteni pohjalta.
  17. Minulla on oikeus kaivata omaa tilaa ja aikaa.
  18. Minulla on oikeus olla leikillinen ja kevytmielinen.
  19. Minulla on oikeus olla läheisiäni terveempi.
  20. Minulla on oikeus olla ympäristössä, jossa minua ei kohdella huonosti.
  21. Minulla on oikeus saada ystäviä ja viihtyä ihmisten seurassa.
  22. Minulla on oikeus muuttua ja kasvaa.
  23. Minulla on oikeus siihen, että muut kunnioittavat tarpeitani ja toiveitani.
  24. Minulla on oikeus saada arvokasta ja kunnioittavaa kohtelua.
  25. Minulla on oikeus olla onnellinen.

Mitä tunteita ja ajatuksia nämä oikeudet sinussa herättivät? Itse huomasin monessa kohtaa aivojeni tuottavan vastaväitteitä. Ihan kuin en hyväksyisi näitä asioita omiksi oikeuksiksi. Huomaan, että hyväksyn asiat yleisellä tasolla ja muille ihmisille kuuluvaksi, mutta itseäni kohtaan olen ankarampi. Miksi näin? Tässä on selkeästi opettelemisen paikka.

Kiitos, kun luit <3 Onnellisen Hullun kaksisuuntaisesta elämästä on ilmestynyt myös kirja:

Kun nainen alkoi tehdä kauppaa kuoleman kanssa, oli aika hakea apua. Alkoi matka kohti itsensä ymmärtämistä ja menneisyyden selvittämistä. Oli aika ottaa elämänlangat omiin käsiin, mutta missä ne olivat?

Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.

Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.

Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?

Voit tilata kirjan kotiisi tästä linkistä.