Liityin aikoinaan Facebookiin ulkomailla asuvien tuttavien innoittamana vuonna 2007. Kun palvelun käyttö sen jälkeen laajeni ympäri maailmaa, olin haltioissani: Ihanaa tietää mitä ihmisille kuuluu ja pitää yhteyttä kaukanakin asuviin ystäviin! Näin olikin vuosia ja olen ollut varsin aktiivinen päivitysten kirjoittelija. Olen rakentanut myöhemmin oman yritystoiminnan pitkälti somemarkkinointiin nojaten ja opiskellut siitä itselleni jonkinmoisen ammatinkin.
Viime vuonna huomasin kuitenkin, että jokin on muuttunut. Tajusin, että Facebookin ja Instagramin seuraaminen sai aikaan jatkuvaa ihmisväsymystä, aivosumua ja epämääräistä ärtymystä. Kun jokin asia saa minussa aikaan negatiivisia reaktioita, haluan tutkia asiaa tarkemmin. Olin lähes koko viime kesän pois kaikilta kanavilta mutta palasin niiden pariin syksyllä töiden ja opintojen vuoksi. Keväällä minulla oli mahdollisuus laittaa jälleen kaikki tilit kiinni ja se onkin vienyt mielenkiintoisten oivallusten pariin.
- Tyhjä tila aivoissa. Ensimmäisten viikkojen aikana tuntui kuin osa aivoistani olisi poissa käytöstä. Siellä missä ennen oli ollut somehälinää, olikin nyt tyhjä tila. Tuntui, etten oikein keksi puheenaiheita tai löydä uusia ideoita ja inspiraatioita. Eli olivatko aivoni niin tottuneet saamaan kaikki ärsykkeet ulkopuolelta, että oma mielikuvitukseni oli täysin laiskistunut? Kyllä, ja se on aika hyvä pohdinnan aihe itsessään, kun mietitään miten ihmisen arvot ja ajattelu rakentuvat. Parin viikon jälkeen tilanne alkoi helpottaa ja aivoissa on alkanut versoa taas uusia juttuja.
- Ikävä ihmisiä. Minulle somen seuraaminen loi selkeästi valheellisen tunteen sosiaalisesta kanssakäymisestä. Aivot tulkitsivat, että olen tavannut tosi paljon ihmisiä ja tiedän, mitä heille kuuluu, vaikka oikeasti en tavannut yhtään ketään. Kun selailee lyhyitä videoita, joissa ihmiset kertovat mitä ovat päivän aikana tehneet, voi helposti tulla ajatelleeksi että nyt minä tiedän mitä tuolle ihmiselle kuuluu, eikä synny luontaista tarvetta kurkottaa tätä henkilöä kohti. Nyt kun en jatkuvasti näe kuvia tuntemistani henkilöistä, minulle on tullut heitä oikeasti ikävä ja olen halunnut kysellä kuulumisia ja sopia tapaamisia.
- Aidon kohtaamisen arvostaminen. Huomasin, että olen viime vuosina kokenut usein ihmisväsymystä ja olen kuormittunut helposti sosiaalisista tilanteista. Mielen asioilla on varmasti ollut oma vaikutuksensa, mutta en voi olla pohtimatta, olenko sen lisäksi väsyttänyt aivoni myös somen seuraamisella? Jo kymmenen minuutin selaamisen aikana saattaa ottaa vastaan monet mielipiteet, tunnetilat ja muut mainosärsykkeet, ilman että asioiden suhteen käydään kunnollista vuorovaikutusta. Näin kaikesta nähdystä syntyneet ajatukset jäävät omaan päähän pyörimään ja käymään siellä vuoropuhelua itsensä kanssa. Ei kovin hedelmällistä. Nyt kun olen ollut poissa somesta, olen nauttinut jokaisesta kohtaamisesta aivan eri tavalla. En koe väsyväni isoissakaan ihmisjoukoissa eikä päässäni hälise yksipuoliset keskustelut.
- Kaikkea ei tarvitse tietää. Tämä on ollut minulle tärkeä oppi. Kun pulikoi tietomeressä, tuntee olevansa asioiden ytimessä. Moni sanoo, ettei uskalla hypätä pois somesta, koska sitten voi jäädä jokin tärkeä tieto näkemättä. Ymmärrän tunteen, mutta mikä se tärkeä tieto on? Onko meidän aivan pakko tietää kaikki tapahtumat, joita kaupungissa järjestetään, jokainen uusi elämänhallintakeino, jonkun parisuhdestatuksen muutos tai jonkun julkkiksen viimeaikainen saavutus? Tässä tullaan lähelle tämän hetkistä mieliaihettani, eli ohjaako toimintaa pelko vai rakkaus. Jos jäisin someen vain sen vuoksi, että ajattelen juuri sieltä löytyvän minulle tärkeät asiat, antaisin pelolle ohjakset. Ja pelkoahan se on. Sille tunteelle on myös oma lyhenteensä FOMO, joka tulee sanoista fear of missing out.
- Algoritmit. Somealustat toimivat enemmän ja vähemmän alustasta riippuen siten, että jokaiselle näytetään niitä asioita, joihin käyttäjä reagoi. Kun tykkäät, kommentoit tai pysähdyt katsomaan, se kertoo algoritmille mistä tykkäät ja se näyttää sitä sinulle lisää. Tätä ominaisuutta käyttää kaikkein voimakkaammin TikTok ja siksi se on niin koukuttava: Saat juuri sitä, mitä haluat. Mutta mietitäänpä hetki, mitä me oikeastaan tarvitsemme, jotta saisimme luontaisia hyvänolon tunteita. Ei me tarvita satoja sisustusvinkkejä vaan toisia ihmisiä ja YLLÄTYKSIÄ! Oikeat ihmiset ja elämä eivät tarjoa koko ajan samaa, juuri sinulle räätälöityjä sanoja ja kuvia, vaan alati muuttuvia tilanteita, katseita, kohtaamisia, hassuja sattumuksia, monenlaisia tunteita, hajuja, makuja ja kosketuksia. Valmiiksi pureskeltu sisältö voi antaa aivoille nopeaa karkkia, mutta se ei koskaan tule tyydyttämään sitä tarvetta, mitä elämässä seikkaileminen meille antaa.
Rohkeutta ja rakkautta päivääsi, kiitos kun luit!
Henna Saarenketo alias Onnellinen Hullu