Muistatko sen tunteen, kun haaveilit jostakin tulevasta? Pystyit kuvittelemaan todeksi tapahtumia, kohtaamisia ja uusia mahdollisuuksia. Ehkä pääsit elämään haaveesi todeksi, muistellen sitten tunteikkaana sitä aikaa kun kaikki se käsillä oleva oli vain toiveena päiväunissasi. Tai ehkä haaveesi on vain jokin mielikuva, johon tuntuu hyvältä sukeltaa eikä sen ole koskaan tarkoituskaan tulla osaksi näkyväistä elämää?. Haaveilemisen taito ei ole itsestäänselvyys. Kun ihmisen elämä muuttuu selviytymiseksi ja suorittamiseksi, haaveet katoavat ja tulevaisuus näyttää vain loputtomalta tehtävälistalta.
Ensimmäinen merkki omasta uupumisesta oli tunteiden katoaminen. Yleinen mielikuva masentuneesta ja uupuneesta ihmisestä voi olla se, että ihminen tuntee jotenkin liian syvästi ja isosti, ui tunteiden aallokossa ja riutuu dramaattisesti. Minun kohdallani asia on täysin päinvastainen. Kaikki normaali tunnevaihtelu loppui täysin. Olen myöhemmin hoidossani oppinut että tämä on normaali kehon mekanismi, kun ihminen kulkee liian kovilla kierroksilla. Samaan aikaan lopetin haaveilun. Kun mikään ei ollut tunnetasolla arvokasta ja tavoiteltavaa, mistä olisin haaveillut? Laskin ainoastaan tunteja siihen, milloin pääsisin jälleen nukkumaan sitä unta, joka ei kuitenkaan virkistäisi vaan tarjoaisi ainoastaan hetkellisen poispääsyn elämästä.
Kolmen kuukauden sairasloman jälkeen olen saanut pieninä hetkinä tunne-elämääni kosketusta. Se on hämmentävää ja aiheuttaa liikutusta vaikka tunne olisi iloakin. Olen pitkään toiminut kuin hyvin koulutettu robotti, joka osaa imitoida erilaisia tunnetiloja ilman, että sisällä liikahtaa aidosti mitään. Osasin myös itkeä tällä viikolla pitkästä aikaa. Tunnistin pahan olon lähteen ja annoin keholle luvan itkeä. Iso musta pallo alkaa purkautua sisältäni, säie kerrallaan ja samalla opettelen tunnistamaan ne syyt, jotka johtivat sen syntyy.
Tunteiden ajoittaisen palautumisen myötä olen saanut takaisin myös kyvyn haaveilemiseen. Olin niin onnellinen tästä että annoin ajatuksen laukata mahdottomuuksiin asti! Eihän haaveilla tarvitsekaan olla suitsia kaulassa. Haaveilin kissakahvilasta ja kauniisti sisustetusta secondhand-kaupasta. Ripustelin kahvilan seinille taideteoksia samalla kun täyteläinen kahvintuoksu leijaili ympärilläni. Kahvilassa oli petrolin sininen seinä ja minulla kauniisti pitsikirjailu esiliina. Juttelin iloisesti asiakkaiden kanssa ja ihailin valkoisen kissan kaartuvaa häntää, kun se tepasteli ikkunalaudalla.
Aika hyvin ihmiseltä, joka vielä keväällä haaveili ainoastaan ikuisesta unesta.
Kiitos, kun luit <3 Onnellisen Hullun kokemuksista kaksisuuntaisuuden vuoristoradalla on julkaistu myös kirja:
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?