Hyssyttelyn määritelmä Onnellisen Hullun mukaan:
~Toisen ihmisen vaientamiseen tarkoitettua, kohteen tunnetiloja ja ajatuksia mitätöivää toimintaa, jonka tarkoituksena on saada kohdehenkilö hiljentymään, luopumaan aikomuksistaan sekä unohtamaan ajatuksensa ja tunteensa. ~
Hyssyttelyllä on aikansa ja paikkansa esimerkiksi silloin, jos ihminen valtavan tunnekuohun vallassa uhoaa harjoittavansa keskiaikaisia kidustusmenetelmiä itseään tai muita kohtaan, mutta valitettavasti tätä jaloa hillitsemisen taitoa käytetään myös ikävien asioiden olemassaolon kieltämykseen, estäen niiden selvittämisen. Olisi nimittäin syytä pyrkiä lopulta keskustelemaan, miksi yksilö joutui tuon valtaisan myrskyn silmään, jossa kirves ja jalkapuu tuntuivat parhaalta ratkaisulta.
Kirjoitin viimeksi siitä, kuinka huonoa käytöstä saa ymmärtää mutta sitä ei tarvitse hyväksyä, ja kuinka vaikeaa on ylittää se vuori, jonka asioiden selvittäminen vaatii. Kun ihminen sitten kerää voimansa, järkensä ja oikeudentajunsa siihen pisteeseen, että on valmis ottamaan haitallisen käytöksen puheeksi asianomaisen kanssa, ilmestyvät hyssyttelijät :
”Mitä sitä turhaan riitelemään, hyvinhän tässä on menty tähänkin asti.”
” Ei sitä kannata antaa liikaa huomiota tuommoisille, annat vaan valua kuin vesi hanhen selästä.”
” Ootkohan sinä nyt tehnyt tästä liian ison asian ittelles, eikö olis helpompi vain antaa olla? Ethän halua saada itsellesi hankalan ihmisen leimaa? ”
Oi, mistä löytyisi se viisaus ymmärtää, että hyssyttelijät puhuvat oman pelkonsa suulla? He eivät itse olisi valmiita kohtaamaan ongelmia silmästä silmään, eivätkä toivoisi muidenkaan sitä tekevän. Tiedän, ettei kukaan harjoita tätä tahallaan, mutta olisi hyvä tunnistaa oma käytös, sekä hyssyttäjän itsensä että niiden kuuntelijan. Neuvonko toista omien pelkojen ja epävarmuuksien kautta ?
Seuraa täysin mielivaltainen ja epätieteellinen väite: Väitän, että hyssyttelyllä ja ylipositiivisuudella on sama ravinnejuuri. Siinä missä ääripositiivinen ajattelumalli haluaa kuitata kaikki vastoinkäymiset kiitollisuudella, rakkaudella ja kimallepölyllä, haluaa hyssyttelykulttuuri mitätöidä kaikki ikävät kohtaamiset, tuntemukset ja tapahtumat. Molemmissa käytösmalleissa ei suostuta hyväksymään negatiivisia tunteita herättäviä tilanteita osaksi elämää, eikä asioiden selvittelyä osaksi normaalia kanssakäymistä.
Minua on yritetty hyssytellä hiljaiseksi seuraavissa tapauksissa:
- Koulukiusaamiseen puuttuminen
- Työpaikkakiusaamiseen puuttuminen
- Henkisesti väkivaltaisesta parisuhteesta lähteminen
- Epäoikeudenmukaiseen kohteluun puuttuminen työpaikalla (Osa sai palkkaa, osa ei)
- Mielenterveysongelmista puhuminen
- Avioliiton päättyminen
- Keskenmenon kokeminen
- Lähimmäisen kuolema
Kun on sattuneesta syystä saanut tilaisuuden hiljentää omaa arkista elämää, alkavat kikkareet kellua kohti pintaa. Tulee miettineeksi, kantaako mukanaan toisten ihmisten pelkoja ja epävarmuuksia, luullen niitä omaksi. Olenko ottanut pään sisääni hyssyttäjän äänen ? Olenko itse mitätöinyt tällä äänellä toisen oikeudentajun ja taistelun?
Kiitos, kun luit! Voit seurata minua myös Instassa sivulla Onnellinen Hullu
Kurkkaa myös julkaisemani kirja:
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?