Sanotaan, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, eli mielen asiat vaikuttavat myös kehoon ja sen eri toimintoihin. Vaikka olen tiennyt asian jo pitkään, en ole sitä kuitenkaan omassa elämässäni tuntenut kovin vahvasti, lukuun ottamatta jännityksestä kipeytyvää mahaa tai kiireestä aiheutunutta niskasärkyä. Tänä syksynä sain kuitenkin tuntea, kuinka vanhat ikävät kokemukset kehollistuivat.
Kun syksy taittui lokakuuksi, huomasin ahdistuvani. Oli vaikeaa hengittää ja aloin tuntea kehossani fyysistä pelkoa ja tarvetta juosta karkuun tai mennä piiloon. Kaikki asiat olivat aivan hyvin, eikä mitään suurempia ongelmia ollut, mistä siis oli kysymys?
Velloin ahdistuksessa usean päivän ajan. Tunteet voimistuivat, kun menin ulos, katselin värikkäitä lehtiä, ja haistoin märän maan. Myös iltaruskoinen taivas aiheutti kuvotuksen tunnetta. Huomasin, että nämä asiat toivat mieleeni erään tapahtuman muutaman vuoden takaa, joka oli henkisesti kivulias, ehkä elämäni vaikein ajanjakso. Ymmärsin, että tietyt samankaltaisuudet triggeroivat esiin kipeät muistot kehossa. Hyvä on, ajattelin, tämä käy järkeen.
Oivallusta seuraavana yönä näin juuri ennen heräämistä unen, jossa iso peilipallo särkyi, ja palaset levisivät eteeni. Niissä jokaisessa luki erilaisia kokemuksia, jotka ovat olleet minulle vaikeita. Heräsin, otin yöpöydältä muistivihon ja kynän, ja aloin listata näkemiäni asioita.
Paperille piirtyi kaikkiaan 15 epämiellyttävää kokemusta, jotka ovat tapahtuneet 20 vuoden aikana lokakuun-joulukuun vaiheilla. Ne eivät olleet pientä harmia aiheuttavia sattumuksia, vaan eroja, isoja ongelmia ja vakavia masennuskausia.
Olen sairastunut ensimmäisen kerran masennukseen 16-vuotiaana ja se tapahtui syystalvella. Pystyn edelleen muistamaan tarkasti, miltä ulkona näytti ja kuinka kamala olo oli. Tilannetta kesti usean kuukauden, jonka aikana join aivan liikaa, menetin tärkeitä ihmissuhteita ja koulu täytyi laittaa tauolle. Vaikka en muista tapahtumia tarkasti, ja koko ajanjakso näyttäytyy monelta osin mustana, muistan elävästi maisemia, hajuja ja kehon tuntemuksia.
Muistan, miltä kylmä syystuuli tuntui, kun seisoin yksin koulun tupakkapaikalla ja pidätin itkua. Muistan, kuinka pimeää oli bussin ikkunassa, kun matkustin kesken päivän kotiin, vain mennäkseni nukkumaan. Muistan, miten pakkanen kiteytyi mustan takkini kaulukseen, kun harhailin humalassa kaupungilla, enkä tuntenut kuuluvani mihinkään.
Peilipallon ansiosta (mitä todennäköisimmin kuitenkin terapian ansiosta) pääsin kiinni näihin kokemuksiin. Ne olivat painuneet johonkin todella syvälle, piiloon ja unohduksiin. Mutta keho ei ollut unohtanut, niin kuin se ei ole unohtanut niitä neljäätoista muutakaan asiaa, mutta täytyy käsitellä yksi kerrallaan.
Moni on kysynyt, onko lapsuudessani tapahtunut jotain, mikä olisi vaikuttanut epävakauden syntymiseen. Olen aina vastannut, että ei. Nyt tiedän, että kyllä siellä on, minä en vain ole muistanut ja tiedostanut niitä.
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?