Kategoriat
Kaksisuuntaisuus Kirjan lukunäytteet

Mania – ote kirjasta Onnellinen hullu

Yhden vaikeimman manian aikana laitoin kuukauden sisään pitkäaikaisen avoliiton poikki, menin kihloihin lähes tuntemattoman miehen kanssa ja muutin toiselle paikkakunnalle vailla minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia. Samalla jätin työpaikkani ja heittäydyin taloudellisesti täysin tyhjän päälle. Tässä vaiheessa perheeni ja ystäväni yrittivät puuttua tilanteen etenemiseen.

Manian vallassa ihminen ei kuitenkaan kuuntele muita. Hänen maailmassaan kaikki tapahtuu juuri oikein. Maaninen henkilö ei tunne syyllisyyttä, häpeää tai katumusta, eikä murehdi tekojensa seurauksia. Hän elää täysin hetkessä, tuntien olonsa vahvaksi ja suurenmoiseksi, jopa nerokkaaksi.

  Kun tilanne on tasaantunut, tulee tilinteon aika, ja se on maniakrapulaiselle ihmiselle täysin musertava kokemus. Omaa käytöstään ei voi perustella järjellä, joten ihminen lähtee kaivamaan väkisin syitä omaan hölmöilyynsä. Syyt halutaan löytää usein muualta kuin omasta itsestä. Tulee helposti syyttäneeksi muita ihmisiä ja olosuhteita tilanteen kärjistymisestä, koska ei ymmärrä omaa toimintaansa.

Manian kokenut ihminen ei allekirjoita tekojaan ja on hämmentynyt tajutessaan omien tekojen olleen syy outoihin tapahtumiin.

 Jotta tilanteesta selviäisi järjissään, on keksittävä uskottavia syitä, vaikka niillä ei olisi minkäänlaista totuuspohjaa. Minäkin olen syyttänyt omista hulluuksistani seurustelukumppaneita sekä liiallista painetta ja stressiä. Elämäntapahtumat voivat toki vaikuttaa vahvasti manian laukeamiseen, mutta toisten ihmisten syytä se harvemmin on. Kun on tarpeeksi usein joutunut sekaviin tilanteisiin, olen oppinut löytämään vastaukset, joiden kanssa on pystynyt jatkamaan elämää.

Kun olin lähtenyt uudelle tielle, halusin uskotella itselleni tehneeni oikean ratkaisun. Olin polttanut sillat menneeseen, joten takaisin ei ollut menemistä. Piti vain nousta satulaan ja ratsastaa eteenpäin. Yritin aidosti oppia rakastamaan uutta kumppaniani ja sopeutua pieneen kylään, jonne kulkivat vain pimeät metsätiet. Hankin työpaikan ja uuden ystäväpiirin, suunnittelin häitä ja perheenlisäystä. Jaksoin esittää osaani muutaman kuukauden, jonka jälkeen oli pakko myöntää tehty virhe, ja luikkia häntä koipien välissä toiseen kaupunkiin.

Tämä oli ote kirjasta Onnellinen hullu kappaleesta Manian monet kasvot.

Kun nainen alkoi tehdä kauppaa kuoleman kanssa, oli aika hakea apua. Alkoi matka kohti itsensä ymmärtämistä ja menneisyyden selvittämistä. Oli aika ottaa elämänlangat omiin käsiin, mutta missä ne olivat?

Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.

Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.

Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?

Löydät kirjan suurimmista verkkokaupoista kuten Adlibris, Suomalainen kirjakauppa, lukunäytteen ja e-kirjan löydät Books on Demandista.