Kirjani julkaisun jälkeen olen saanut kunnian jakaa tarinaani ja ajatuksiani sekä mediassa ja yleisöluennoilla. Voit tutustua artikkeleihin seuraavista linkeistä:
Ilta-Sanomat: ”Henna Saarenketo on yksi niistä tuhansista suomalaisista, jotka ovat joutuneet jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Paluu työelämään on onnistunut vasta omat rajat tunnistamalla.”
Seura: Läheiset ja traumaterapia auttavat Hennaa Saarenketoa pärjäämään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa – ”Olen iloinen, että uskalsin hakea hoitoa”
Kaleva Podcast: Kun Henna Saarenketo joutui lopettamaan työnsä tanssinopettajana, joutui hän vakavan paikan eteen. Oli löydettävä uusi suunta sekä päästävä takaisin jaloilleen. 20 vuotta mielenterveyden kanssa kamppaillut Saarenketo sai kaipaamansa avun Oulun mielenterveyspalveluista ja alkoi kirjoittaa kaikkea kokemaansa ylös. Motiivina kirjalle oli tarve antaa ääni ja kasvot kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle, joka ymmärretään vielä aika yksioikoisesti.
Mun Oulu -kaupunkimedia: Useasti työurallaan uupunut oululainen Henna Saarenketo tiedosti vuonna 2020, ettei ole normaalia haaveilla kuolemasta. Havaintoa seurasi hoitoon hakeutuminen sekä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosit. Esikoisteoksessaan Onnellinen hullu Saarenketo haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei ihminen ole yhtä diagnoosiensa kanssa, eivätkä sairaudet saa estää elämästä.
Tunne ja Mieli: Kun Henna Saarenketo, 40, sai diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, arkeen tuli vihdoin tasaisuutta ja tavallisuutta.