Mitä tekisit, jos olisit taloudellisesti riippumaton? Jos käytettävissä olisi ääretön määrä resursseja, jotka mahdollistavat kaikkien unelmien toteutumisen niin töiden, asumisen, vapaa- ajan ja materian suhteen? Olisitko sitten onnellinen?
Hekumoin rikastumisen haaveilla varsinkin silloin, kun elämä tuntuu liian harmaalta ja arkiselta. Jos ei tarvitsisi tehdä töitä rahan takia, kirjoittelisin päivät pitkät kirjoja, blogia, runoja ja lauluja. Välillä voisin maalata ja mahdollisesti aloittaa jälleen tanssin opettamisen. Jos rahaa olisi yli omien tarpeiden, haluaisin auttaa heitä, joilla on taloudellisia haasteita ja mahdollistaa toisten unelmien toteutumista, antamalla alkupääomaa vaikka kahvilan perustamiseen. Viettäisin rentoa aikaa perheen ja ystävien kanssa, sekä opettelisin uusia taitoja, vaikka pintakäsittelyä.
Olen leikkinyt ajatuksella, että perustaisin suuren, kauniisti sisustetun, käytettyjen tavaroiden myymälän, joka sijaitsisi upeassa vanhassa maalaismiljöössä, jonne ihmiset tulisivat jo pelkän kokemuksen vuoksi. Myymälän yhteydessä olisi kissakahvila, jossa ihmiset saisivat ihastella viehkeitä otuksia höyryävän kupin äärellä. Pihapiirissä juoksentelisi kanoja ja pelloilla koiria, jotka olisivat tulleet pois Espanjan kaduilta, viettämään onnellisia, rapsutusten täyteisiä päiviä. Työllistäisin ihmisiä myymälään, kahvilaan sekä eläinten hoitajiksi, samalla kun itse vastaisin toiminnan kehittämisestä. Ah! Siinäpä unelma!
Oletetaan, että saavuttaisin tämän kaiken. Kuinka kauan menisi, että leipääntyisin? Alkaisiko ainainen kirjoittaminen ärsyttää ja kiristää niskaa, katoaisiko maalaamisesta inspiraatio ja olisiko rahan sijoittaminen loppupeleissä liian vastuullista puuhaa? Paljastuisiko suuren yrityksen pyörittäminen koko elämän nielaisevaksi projektiksi, joka alkuhuuman jälkeen tuottaisi enemmän harmia kuin iloa? Todennäköisesti kyllä, kyllä ja kyllä.
Jos olen oikein ymmärtänyt, ihmisen aivot on suunniteltu tottumaan kaikkeen; iloon, suruun, onneen, kipuun, kaikkiin tunteisiin ja tapahtumiin. Tämä mekanismi estää aivoja jäämästä kiinni yhteen asiaan, jotta toimintakyky säilyy. Mitä enemmän saamme, sitä enemmän täytyy tulla lisää, jotta kokee uusia onnen ja tyydytyksen tunteita. Jos totumme saamaan tuhat euroa päivässä, summa voi alkuun tuntua suurelta, mutta pian se on arkipäivää ja kulutus sen mukaista.
Suurten hankkeiden toteuttamiseen sisältyy myös lisääntynyt vastuu. Jos perustaa yrityksen, se tulee työllistämään itseä, oli siinä taloudelliset riskit tai ei. Valtavat rahasummat voivat aiheuttaa painetta sijoittamiseen ja varojen suojaamiseen. Rikkaus ja menestys houkuttelevat aina hännystelijöitä, jotka eivät halua muuta kuin hyötyä toisen yltäkylläisyydestä. Voisiko, tai haluaisiko heihin tottua?
Kun lapseni esitti kysymyksen: ” Ovatko rikkaan ihmiset onnellisempia kuin köyhät?”, vastasin kieltävästi. Jotkin asiat ovat helpommin saavutettavissa rahan avulla ja aineellinen omaisuus suurempi, mutta nämä seikat eivät takaa tyytyväisyyttä. Kun tulot ovat suuret, tuppaavat menotkin kasvamaan. Kun yksi unelma on toteutettu, syntyy seuraava, mahdollisesti edellistä suurempi. Missä tulee katto ja päätepiste? Saavuttaako ihminen koskaan lopullista tyytyväisyyden tasoa, vaikka saisi kaiken haluamansa? Epäilen, että ei.
Ehkä jatkuva tavoittelun tarve on ihmiskunnan kehityksen tae. Jos kivikauden ihmiset olisivat suhtautuneet kaikkeen täydellä tyytyväisyydellä, vailla tarvetta pyrkiä eteenpäin, eläisimmekö tässä tuntemassamme todellisuudessa? Toisaalta, onko kaikki kehitys ollut tarpeellista, lisännyt hyvinvointia ja tehnyt maailmasta paremman paikan? Eipä ole.
Haluaisin olla tyytyväinen siihen, mitä minulla jo on ja mitä olen saavuttanut, sekä kantaa mukanani tietoisuutta siitä, ettei minkään tavoitteen toteutuminen tee minusta lähtökohtaisesti onnellisempaa. Yritän muistaa, että tässä elämän vaiheessa on läsnä paljon toteutuneita unelmia. Onnistumisen tunteiden ja hurmioitumisen jatkuva jahtaaminen voi tehdä sokeaksi sille, mitä on jo saanut. Jos mikään ei riitä, kuluuko elämä mielihyvän metsästykseen?
Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että minulle unelmat peilaavat niitä asioita, joita toivon arjessani toteutuvan. Voin sisällyttää kirjoittamista ja luovaa tekemistä arkeen ilman suuria rikkauksia. Voin auttaa muita ja antaa eläimille hyvän kodin ilman suuren laitoksen perustamista. Minulla on mahdollisuus viettää aikaa läheisteni kanssa, harrastaa ja opetella uusia taitoja. Kun tavoitteita kumpuaa itselle tärkeistä, olemassa olevista elementeistä käsin, on niiden tavoitteleminen itsessään tyydyttävää. Ainakin saa tehdä sitä, minkä tuntee itselleen tärkeäksi, ja se on jo aikamoista rikkautta!
Loppuun legendaarinen viisaus, jonka olen Rovaniemellä oppinut:
Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä.
Tyytyväistä päivää toivotellen: Onnellinen Hullu
Ps. Kaksisuuntaisesta elämästäni on julkaistu myös kirja:
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?