Kun lähdin työkokeiluun reilu kuukausi sitten, en voinut tietää, palaanko sieltä nopeasti samaan pisteeseen josta olen lähtenyt, vai vievätkö raiteet eteenpäin. Toistaiseksi istun vahvasti oman junani veturissa, mutta ei tämä ihan pelkkää tasaista puksutusta ole ollut.
Olin varautunut siihen, että aivot ja kroppa tulevat reagoimaan uusiin ärsykkeisiin. Kuka tahansa voi kokea väsymystä uutta työtä aloitettaessa, sillä uudet ihmiset, järjestelmät, toimintakulttuuri ja työtehtävät tulevat kaikki yhtenä pakettina, jonka sisällön järjestely ottaa aikaa. Huomasin heti ensi viikoilla, että maanantai ja tiistai sujuvat hyvällä vireydellä, mutta keskiviikosta eteenpäin alkaa aivosumu.
Aivosumu on sitä, että olet muuten ihan virkeä, mutta ajattelu ei kulje. Yksi työtehtävistäni on päivittää sosiaalista mediaa ja ajastaa julkaisuja eri kanaviin. Se on tarkkaa hommaa, jossa täytyy olla huolellinen, jotta linkit löytävät paikalleen, eivätkä jutut mene väärille päiville tai kellonajoille. Aivosumu vaikeuttaa juuri keskittymistä ja tarkkuutta vaativien tehtävien suorittamista. Siinä missä olisin tavallisessa vireystilassa suorittanut tehtävät tunnissa, sumussa siihen kuluu kaksi. Tila on todella turhauttava ja pinnistely alkaa lopulta väsyttää myös kehoa. Päiväunet palasivatkin rutiineihin heti ensimmäisestä työviikosta lähtien.
Kerroin työvalmentajalle huoleni jaksamisesta ja hän antoi hyvän vinkin. Koska teen vain puolikasta työaikaa, minulla on mahdollisuus jaksottaa työskentelyä, pitää pieniä taukoja. Lähdin noudattamaan neuvoa. Pidän pieniä taukoja noin tunnin välein. Olen hinannut jumppamaton työpisteeni viereen, käyn siihen välillä pötkölleen ja teen muutaman lihaskuntoliikkeen tai venyttelen hetken. Välillä saatan käydä keittämässä teetä ja samalla touhuilla keittiössä jotain pientä. Kun tekee etätöitä, voi helposti tauon aikana tyhjentää vaikka tiskikoneen.
Tauon ei tarvitse olla pitkä, 5-10 minuuttia riittää, koska aivot ehtivät siinä ajassa hieman palautua ja sen jälkeen on helpompi jatkaa.
Suorittajasta tauko tuntuu laiskottelulta. Jos on luvannut tehdä töitä neljä tuntia, niin nehän tehdään tehokkaasti eikä lähdetä välillä ojentelemaan nilkkoja. Näin sisäinen piiskaajani huutaisi, ellen olisi jo oppinut ajamaan sitä ulos pakkaseen. Suorittajan toimintamalli elää minussa kuitenkin ja vaatii jatkuvaa hereillä oloa, ettei se pääse ottamaan ohjia käsiinsä. Tauot ovat onneksi vähentäneet kuormitusta, vaikka kyllä perjantaisin tietää tehneensä muutakin kuin huokailua.
Suorittajan mieli ei ymmärrä, että juuri taukoja ottamalla tehokkuus lisääntyy. Jos yrittäisin aivosumussa väkisin pusertaa työajan läpi, tekisin enemmän virheitä ja saisin vähemmän aikaan. Lepo on todellakin kuin laittaisi rahaa pankkiin, vanha kansa sen tiesi.
Työkokeilun tavoitteena on työajan nostaminen asteittain kohti kokonaistyöaikaa, eli noin seitsemään tuntiin päivässä. Minun maksimi on tällä hetkellä neljä tuntia per päivä. Koska olen vielä väsähdellyt, kokenut aivosumua ja tarvinnut päiväunia, en ole valmis nostamaan tunteja toiselle työkuukaudelle. Onneksi sitä ei ole pakko tehdä. Olen todella onnellinen, että jaksamista on riittänyt ja olen saanut nauttia työnteosta. Vuosi sitten olin hyvin lähellä psykoosia, niin huonossa kunnossa hermostoni olin, enkä olisi ikinä uskonut, että nyt olisin jo työelämässä kiinni.
Kiitos, kun luit <3 Kaksisuuntaisesta elämästäni löytyy myös kirja:
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?