Palasin työelämään työkokeilun muodossa vuosi sitten. Sairastuin vakavaan masennukseen 2020 keväällä työperäisen stressin laukaisemana ja kuntouduin pikkuhiljaa sairasloman ja terapian avulla siihen pisteeseen, että uskalsi jo pistää päänsä työpaikan ovesta sisään. Vuodessa on tapahtunut paljon ja oppia on tullut, välillä pohjakosketuksiakin, mutta niistä on kuitenkin noustu.
Aloitin työt täysin uuden ammatin äärellä, koska entisiin työtehtäviin minusta ei enää olisi ollut. Olen aina rakastanut kirjoittamista, joten pääsin siltä osin aika unelmapaikkaan; paikallismedian toimitukseen harjoittelijaksi. Alkoi uuden opettelu, sekä työn että arjen puitteissa.
Neljä tuntia päivässä sujui hyvin. Ehdin palautua, eikä päässä alkanut surista. Jostain kumman syystä eläkeyhtiö kuitenkin vaati, että työtunteja tulee nostaa, ja puolen vuoden sisään pitäisi päästä kahdeksaan tuntiin päivässä. Se tuntui aika kohtuuttomalta vaatimukselta ihmiselle, joka ei vielä puoli vuotta taaksepäin jaksanut joskus edes pukea vaatteita päälleen. Kilttinä ja kuuliaisena ihmisenä yritin kuitenkin pelata sääntöjen mukaan.
Ensimmäisen kerran tipahdin kyydistä, kun työt nostettiin kuuteen tuntiin päivässä. Olin ollut töissä vasta kaksi kuukautta, joten uuden opetteluun meni vielä todella paljon energiaa. Yöunet katosivat, rytmihäiriöt heräsivät ja paniikkikohtaukset nostivat päätään. Ei auttanut kuin jäädä viikon sairaslomalle nukkumaan ja pudottaa työmäärä taas neljään tuntiin.
”Minä en ala enää pelata muiden säännöillä oma terveys pelinappulana.”
Taas meni hyvin reilun kuukauden ajan, kunnes oli jälleen pakko kokeilla pidempää työpäivää, ja niinhän sitä mentiin taas havut pölähtäen pöpelikköön! Viikko sairaslomaa ja unta palloon!
Tämän jälkeen löin liinat kiinni. Minä en ala enää pelata muiden säännöillä oma terveys pelinappulana. Ilmoitin eläkeyhtiöön, että minulla on psykiatrin ohjeistus, että sopiva työmäärä on 4–6 tuntia päivässä, eikä yhtään enempää. Jos tämä ei passaa, niin sitten minun täytyy katsoa muita vaihtoehtoja.
Tässä vaiheessa haluan ylistää esimiehiä ja työkavereitani. He ovat olleet koko ajan minun puolella, tukeneet, ja halunneet viilata työnkuvan sopivaksi. Paine ei ole koskaan tullut työpaikalta, ainoastaan eläkeyhtiöltä.
”Eihän ihminen olisi sairaseläkkeellä alun perinkään, jos hän pystyisi tekemään töitä täyden työpäivän verran.”
Työkokeilu ja työvalmennus lopetettiin, mutta sitten kävi onni: sain samasta toimituksesta palkkatukipaikan, jossa teen kuusi tuntia päivässä! Työaika sopii minulle todella hyvin nyt, kun olen jo päässyt työhön sisään ja löytänyt tietynlaisen rentouden tekemiseen. Olen myös oppinut rytmittämään päivää niin, että otan välillä lyhyitä lepotaukoja – sohvalle silmät kiinni ja 15 minuutin meditaatio luureihin, toimii! Nyt olen pysynyt työn syrjässä kiinni jo seitsemän kuukautta ilman uupumisesta johtuvaa sairaslomaa.
Ehkä eläkeyhtiöt haluavat testata, mihin ihmisen jaksaminen riittää, ja siksi heillä on tietyt aikavaatimukset. Minusta se tuntuu kuitenkin nurinkuriselta, että jos ollaan sairaseläkkeellä, niin silloin ei selkeästikään olla täysin työkykyisiä. Eihän ihminen olisi sairaseläkkeellä alun perinkään, jos hän pystyisi tekemään töitä täyden työpäivän verran.
Opin kuitenkin omat, tämänhetkiset rajani. Se on tärkeää. Onneksi osasin (kerrankin!) myös vetää rajat, kun tuntui, että nyt minua pusketaan sellaiseen, mihin en ole valmis. Työkokeilun ja työvalmennuksen ansiosta olen saanut sukeltaa sisään toimittajan työnkuvaan ja se tuntuu äärimmäisen omalta. Opittavaa on paljon, mutta intoa riittää, ja sehän on kaiken oppimisen ydin. Olen jo varovaisen toiveikas tulevaisuuden suhteen.
Kiitos, kun luit!
Tiesitkö, että olen myös julkaissut kirjan?
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?
Kirjakauppaan pääset tästä linkistä! Siellä on myös lukunäyte.