Heippatirallaa!

Olen Henna Saarenketo, oululaistunut kirjoittaja, joka perusti tämän sivun vuonna 2020 alkujaan mielenterveyden asioiden pohdiskelua ja käsittelyä varten. Blogikirjoitusten pohjalta syntyi vertaistuellinen kirja Onnellinen hullu (BoD 2022), joka on rehellinen kuvaus kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikutuksista elämän eri osa-alueisiin.

”Kun nainen alkoi tehdä kauppaa kuoleman kanssa, oli aika hakea apua. Alkoi matka kohti itsensä ymmärtämistä ja menneisyyden selvittämistä. Oli aika ottaa elämänlangat omiin käsiin, mutta missä ne olivat?

Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.

Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.”

Kirjakauppaan ja lukunäytteen äärelle pääset tästä linkistä.

Kuten elämässä on tapana, asiat muuttuvat ja kehittyvät. Tänä päivänä en kamppaile enää samojen haasteiden kanssa ja siitä kiitos kuuluu monelle taholle ja Yläkertaan. Kirja oli ehdottoman tärkeä osa matkaani, mutta tänä päivänä elän elämää, josta olen aina unelmoinutkin: tasaista hyvää arkea, jota ei mielenterveyden haasteet liikoja rasita. Tähän pisteeseen pääsy ja siinä pysyminen vaatii kuitenkin tietyistä arvoista ja tavoista kiinnipitämistä, mutta niin se vaatii jokaiselta, joka haluaa vaalia elämänsä tärkeitä asioita.

Vaikka aihepiirit ovat vuosien saatossa tällä sivulla muuttuneet, elämän ihmettely pysyy samana. Olen ikuinen etsijä, tutkija ja tutkailija, joka katsoo uteliaasti ympärilleen ja haluaa uskoa ja kyseenalaistaa kaiken yhtä aikaa. Tervetuloa pohtimaan elämää kanssani, ja kiitos kun vierailit sivuillani.

Henna Saarenketo,

Tällä hetkellä työskentelen vapaana kirjoittajana ja teen artikkeleita Mun Oulu -kaupunkimediaan. Mikäli haluat tehdä kanssani yhteistyötä tai ottaa yhteyttä tekstieni pohjalta, voit kirjoittaa minulle henna.saarenketo@gmail.com.