Kategoriat
Elämän hyvä Kaksisuuntaisuus Työuupumus

Tekeekö kaksisuuntaisuus minusta huonon työntekijän?

1,5 vuoden työsuhteeni paikallismedian toimittajana päättyi juuri määräaikaisen sopimuksen loppuessa, ja nyt on laitettava rohkeasti uusia verkkoja vesille. Olen kuitenkin sairasloman ja tukityöllistämisen aikana päätynyt salakavalasti mitätöimään mielessäni kaiken ammattitaidon, jota olen pitkän työurani varrella kerryttänyt. Kun virallisissa papereissa lukee vaikeasti työllistettävä, siihen alkaa helposti uskoa itsekin. Ennen kuin sairastuin elämäni vaikeimpaan masennukseen, joka johtui …

Kategoriat
Kaksisuuntaisuus

Miten tukea läheistä, jolla on mielen ongelmia?

Kun ihminen kamppailee mielenterveyden haasteiden kanssa, sen vaikutukset ulottuvat pidemmälle kuin henkilöön itseensä. Mitä läheisempi ihminen, sitä enemmän toisen asioita ottaa vastaan. Läheisen osa ei ole aina helppo, ja mielestäni siitä puhutaan aivan liian vähän. Usein keskustelu pyörii ainoastaan sairastuneen ympärillä. Minun kumppanit ovat saaneet osansa sekä masennuksen ilmiöistä että manian tuulahduksista. On varmasti turhauttavaa, …

Kategoriat
Työuupumus

Paluu työelämään, osa 3: Oman rytmin löytyminen

Palasin työelämään työkokeilun muodossa vuosi sitten. Sairastuin vakavaan masennukseen 2020 keväällä työperäisen stressin laukaisemana ja kuntouduin pikkuhiljaa sairasloman ja terapian avulla siihen pisteeseen, että uskalsi jo pistää päänsä työpaikan ovesta sisään. Vuodessa on tapahtunut paljon ja oppia on tullut, välillä pohjakosketuksiakin, mutta niistä on kuitenkin noustu. Aloitin työt täysin uuden ammatin äärellä, koska entisiin työtehtäviin …

Kategoriat
Työuupumus

Tasapainoilua ärsykkeiden meressä

Kirjoittelin viimeksi kesämökiltä, jossa tavoitan sellainen rauhan tilan, jota en löydä kaupungissa. Vaikka tekisin mökiltä käsin töitä, palaudun niistä helpommin, ja mielialat eivät vaihtele rajusti. Jäin pohtimaan, mitkä asiat kaupungissa syövät jaksamista ja voisiko niihin vaikuttaa. Ensimmäinen asia, minkä kaupungissa rekisteröin, oli äänimaisema. Asumme pientaloalueella, jossa ei ole lähellä moottoritietä, mutta muita vilkasliikenteisiä väyliä senkin …

Kategoriat
Kaksisuuntaisuus

Ylivireys ja hypomania

Yksi suurimmista haasteistani niin yksityis- kuin työelämässäkin on voimien riittänen. Ajaudun helposti ylivireystilaan ja hypomaniaan, jotka toistuessaan vievät minut pahimmillaan viikoksi sängyn pohjalle. Olen kaksi vuotta opetellut erilaisia keinoja, joilla voisin välttää ylivireyteen lipsahtamista. Mikä on ylivireystilan ja hypomanian ero? Sanoisin, että omalla kohdallani siinä on vain pieniä vivahde-eroja , ja molemmat ovat yhtä uuvuttavia. …

Kategoriat
Työuupumus

Paluu työelämään, osa 2

Kun lähdin työkokeiluun reilu kuukausi sitten, en voinut tietää, palaanko sieltä nopeasti samaan pisteeseen josta olen lähtenyt, vai vievätkö raiteet eteenpäin. Toistaiseksi istun vahvasti oman junani veturissa, mutta ei tämä ihan pelkkää tasaista puksutusta ole ollut. Olin varautunut siihen, että aivot ja kroppa tulevat reagoimaan uusiin ärsykkeisiin. Kuka tahansa voi kokea väsymystä uutta työtä aloitettaessa, …

Kategoriat
Työuupumus

Paluu työelämään, osa 1

Otin kuukausi sitten suuren harppauksen lähtemällä työkokeiluun. Täytyy myöntää, etten ollut ajatuksesta kovinkaan innoissani, kun eläkeyhtiö ilmoitti tämän tehtävän olevan seuraavaksi edessä, mikäli halusin jatkaa kuntoutujana. Koska jaksaminen ei ollut todellakaan sillä tasolla, että olisin voinut suoraan hypätä viralliseksi työnhakijaksi, täytyi epävarmuus omasta työkunnosta ripustaa narikkaan ja lähteä kokeilemaan, mihin rahkeet riittävät. Sain eläkeyhtiön puolesta …

Kategoriat
Elämän hyvä

Put your middle fingers up

Viime lauantaina Oulun pojat pyyhkivät pöydän voittamalla UMK-laulukilpailun reilulla äänisaaliilla, lunastaen samalla paikkansa Rotterdamissa järjestettäviin Euroviisuihin. Näin biisin musiikkivideon muutama viikko sitten ja jäin tuijottamaan sitä kuin hypnotisoituna kesken pyykkien lappamisen. Videolta syöksyi olohuoneeseen valtava nuoruuden energia, vahva itseluottamus omaan tekemiseen, sopiva röyhkeys ja genrelle ominainen uhoaminen. Tuli tunne, että nämä nuoret miehet eivät ole …

Kategoriat
Työuupumus

Toipumisaika:?

Kun toukokuun lopussa raahauduin sumuisin silmin lääkäriin ja omaksi yllätykseksi itkeä vollotin koko käynnin läpi, en olisi uskonut olevani vielä kolme kuukautta myöhemmin työkyvytön. Olen elämässäni keikkunut uhkarohkeasti kehän reunalla useita kertoja mutta tällä kertaa uupumus löi mattoon 6-0. Suorituskeskeiselle ihmiselle on ollut vaikeinta hyväksyä se että vaikka halua olisi, voimat eivät riitä. Tästä ei …