Kirjoittelin viimeksi kesämökiltä, jossa tavoitan sellainen rauhan tilan, jota en löydä kaupungissa. Vaikka tekisin mökiltä käsin töitä, palaudun niistä helpommin, ja mielialat eivät vaihtele rajusti. Jäin pohtimaan, mitkä asiat kaupungissa syövät jaksamista ja voisiko niihin vaikuttaa.
Ensimmäinen asia, minkä kaupungissa rekisteröin, oli äänimaisema. Asumme pientaloalueella, jossa ei ole lähellä moottoritietä, mutta muita vilkasliikenteisiä väyliä senkin edestä. Tiet aiheuttavat ympärille jatkuvan hurinan, joka todennäköisesti aktivoi kenen tahansa hermostoa jonkin verran. Kaupunkiäänien vaikutuksesta on tehty paljon tutkimuksiakin, mutta ei mennä nyt niihin.
Toinen kuormittava tekijä on liikenne, tarkemmin sanottuna minä osana liikennettä. Autoilu, pyörän kanssa kaupungissa sukkulointi, liikennevalot, katulamput, bussit, jalankulkijat – kaikki se sälä mitä liikenteeseen liittyy, on todella stressaavaa.
Kolmantena tulee toiset ihmiset. Mihinkään ei voi mennä, ettei tarvitsisi huomioida jotain toista henkilöä. Kaupat, ravintolat, kadut, kirjastot, kahvilat; kaikki täynnä ihmisiä ja puhetta. Ja tietysti minä olen myös osa massaa.
Jos ajatellaan, että ihmisen hermosto rasittuu helposti erilaisista ärsykkeistä, niin eikö näissä kolmessa tekijässä ole jo tarpeeksi aiheuttamaan ylimääräistä stressiä, joka taas vaikuttaa mielen hyvinvointiin?
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Nämä olivat asioita, jotka stressasivat minua ensimmäiset viikot mökkeilyn jälkeen, mutta pikkuhiljaa huomasin tottuvani niihin. Tällä hetkellä en edes tietoisesti rekisteröi taustamelua. Vaikuttaako se hermostooni kuitenkin? En tiedä.
Tämä syksy on ollut hyvää aikaa monin puolin. Sain jatkaa toimittajan töitä, jotka tuntuvat sujuvan mukavasti, ja se on tukenut mielenterveyttä ja nostanut omanarvontunnetta. Olen ollut suhteellisen tasaisella mielellä, eikä manian tai masennuksen oireita ole ilmaantunut. Voisi jopa sanoa, että olen päässyt nauttimaan suhteellisen tasaisesta elämästä.
Voisiko tästä johtua se, etteivät ihmismassat ole ahdistaneet ja autollakin on ollut aivan mukavaa liikkua? Kun työ ei ole tuntunut liian kuormittavalta, pystynkö sen ansiosta ottamaan paremmin vastaan muita ärsykkeitä?
Olen alkanut ajatella, että minussa on astia, johon mahtuu tietty määrä erilaisia stressitekijöitä. Jos työ vie kaiken tilan, en kestä edes ylimääräisiä ääniä ja astia läikkyy yli. Mikäli ärsykkeiden määrä pysyy kokonaisuudessaan kohtuullisena, on aivan sama asuuko maalla vai kaupungissa. Voisiko lopputulemaksi todeta, että tämänkin asian suhteen täytyy löytää se oma keskitie. Astiaa ei saa päästää täyttymään äärilleen, ja jokaisen täytyy itse selvittää oman astiansa reunat ja mitä sinne mahtuu.
Kysymysten ja ihmetysten äärelle Onnellinen Hullu alias Henna
Onnellinen Hullu -kirja on myös ilmestynyt:
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?
Tutustu lisää ja tilaa kirja tästä linkistä!
Voit seurata elämääni myös Instagramissa Onnellinen Hullu -sivulla. Mikäli artikkelini herättävät sinussa kysymyksiä, voit lähettää viestiä Instagramin kautta.
Yhteistyöhön liittyvät yhteydenotot osoitteeseen henna.saarenketo@gmail.com