Kun toukokuun lopussa raahauduin sumuisin silmin lääkäriin ja omaksi yllätykseksi itkeä vollotin koko käynnin läpi, en olisi uskonut olevani vielä kolme kuukautta myöhemmin työkyvytön. Olen elämässäni keikkunut uhkarohkeasti kehän reunalla useita kertoja mutta tällä kertaa uupumus löi mattoon 6-0. Suorituskeskeiselle ihmiselle on ollut vaikeinta hyväksyä se että vaikka halua olisi, voimat eivät riitä. Tästä ei pelkällä tahdonvoimalla selvitä nopeammin.
Kun ihminen murtaa jalkansa, voidaan antaa toipumisaikaennuste ja on selvää, että nyt ei kolmeen kuukauteen pistetä polkaksi tällä jalalla. Hoito-ohjeeksi annetaan lepoa, pientä liikettä kivun sallimissa rajoissa ja mahdollisesti kipulääkettä. Uupumuksen kanssa hoito ei ole niin suoraviivaista. Voidaan sanoa, että ihmisen on hyvä kuunnella itseään ja toimia omien voimien mukaan, mutta mitä jos yksilö on uupumukseen kompuroinut juuri sen takia ettei osaa kuunnella omaa jaksamistaan. Jos on yli 20 vuotta tottunut pärjäämään elämässä tekemällä ja suorittamalla, voi ajatella että työuupumuksesta mennään yli samalla tavalla.
Työuumuksen syitä on hienosti käsitellut Eeva Kolu, joka on kokenut nuoreen ikään mennessä jo kolme loppuupalamista. Lue Ylen artikkeli tästä.
Työuupumuksen kanssa minulla todettiin myös vaikea masennus. Kumpi oli ensin, se jääköön viisaampien tutkittavaksi. Masennus asettaa kuitenkin omat haasteensa myös uupumuksen hoitamiseen. Olen saanut hoitajaltani ohjeen tehdä asioita, jotka tuottavat iloa. Masennuksessa ja uupumuksessa on tärkeää saada kokea hyvänolontunteita, koska ne ovat kadoksissa. Olen törmännyt kahteen ongelmaan: Mielekästä tekemistä on välillä vaikeaa löytää, koska mikään ei tunnu kiinnostavalta. Tämä on herkästi innostuvalle ihmiselle uusi asia. Hetkittäin kuitenkin löydän itseni inspiroitumasta tanssista, puutarhanhoidosta, ystävien seurasta tai lukemisesta mutta huomaan väsyväni iloisistakin asioista hyvin nopeasti: Yhtenä hetkenä olen intoa täynnä ja tunnin päästä olo on kuin patterilla pakkasessa, minuuteissa tyhjiin kulutettu.
Aluksi olin ymmälläni. Miksi mukava peli-ilta ystävien seurassa tuntuu hyvältä mutta vie voimat seuraavalta päivältä? (Vaikka ei olisi nauttinut tippaakaan alkoholia.) Pitäisikö minun välttää myös mukavien asioiden tekemistä, pilaanko toipumiseni jos väsytän itseäni? Tässä ilmiössä on kysymys siitä että keho ei tee eroa positiivisen ja negatiivisen stressin välillä. Ihminen kuluttaa voimavaroja yhtä paljon, tuntui tekeminen sitten hauskalta tai ikävältä. Uupumuksesta toipuvan on hyvä tehdä itselle mukavia asiota, mutta olla herkällä korvalla jaksamisen suhteen. On hyvä olla aktiivinen, sosiaalinen ja toimelias mutta ymmärtää, että sitä ei pysty tekemään samalla intensiteetillä ja kestolla, kuin ennen uupumusta.
Moni ihminen on ollut yllättynyt kuullessaan voinnistani ja pitkästä sairaslomasta. Heidän mielestään olen aina niin iloinen, energinen ja tekevä ihminen. Siinäpä se. Uupumukseen päätyvätkin usein ne kiltit, tekevät ja toimeliaat ihmiset, jotka eivät juuri ulospäin vaivojaan ja väsymyksiään esittele. Tälläkin hetkellä voi joku ulkopuolinen saada minusta hyvinkin tasapainoisen, aikaansaavan ja elämäniloisen kuvan: ”Sehän pitää sitä blogia, jumppaakin kuulemma päivittäin, käy teatterissa ja hymyilee niin kauniisti siinä viimeisimmässä insta- kuvassa.”
Totuus on se, että kirjoitan ainoastaan silloin kun vointi sen sallii. En voi laittaa itselleni minkäänlaisia tavoitteita tälle hommalle tai muuten se kääntyy itseään vastaan. Jumppaaminen on keino pitää pää koossa. Se antaa hyvänolontunteita ja estää mieltä sukeltamasta syvyyksiin. Yhden teatteri-illlan jälkeen podin kipeää väsymystä kaksi päivää. En jaksanut tehdä edes itselleni ruokaa, onneksi on auttava puoliso. Ja se viimeisin selfie: Koin ensimmäistä kertaa viikkoihin itseni kauniiksi, iloiseksi ja eläväksi.
Koitetaan muistaa, että meistä jokainen käy läpi niin paljon sellaista, mitä ei ulospäin näy. Oli masennusta/uupumusta tai ei. Somemaailma on täysin keinotekoinen hömppämaa, josta kenekään ei pitäisi vetää suoria linjoja mihinkään suuntaa.
Tällä hetkellä tiedän, että jaksamiseni kestää noin kolme tuntia tiivistä tekemistä per päivä. Voin käydä ystävän luona, lasten kanssa uimassa, kirjoitella blogia, maalata tai käydä tanssimassa, ilman että se on pois seuraavan päivän voimista ja jaksan edelleen suoriutua päivän muista pikku rutiineista. Kolme kuukautta sairaslomaa takana ja olen saanut sillä kolme aktiivista tuntia päivääni! Tähän tarvitsen myös vähintään 8 tunnin yöunet sekä selkeän heräämis- ja nukkumaanmenoajan. Luojan kiitos melatoniinille! Voiko siis ennustaa, milloin olen jälleen työkuntoinen? Ei. Voinko itse vaikuttaa toipumiseeni ? Osaksi voin ja osaksi en. Tämän hyväksyen ja tätä kunnioittaen.
Miltä masentunut ja uupunut ihminen voi näyttää ulospäin?
Kiitos kun luit <3 Onnellisen Hullun kokemuksia voit lukea myös samalla nimellä kulkevasta kirjasta:
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?