Kuvittele rengas jonka sisällä pyörii kuula. Jos rengasta liikuttaa, alkaa kuula pyöriä renkaan sisäreunaa myöten. Kun pysäytät uloimman renkaan heiluttamisen, kuula jatkaa vielä hetken pyörimistään, jää lopulta seilaamaan renkaan alakaarteelle kunnes lopulta pysähtyy. Näin kävi minulle. Renkaan liike pysähtyi keväällä mutta jatkoin vielä kuukausia liikettä kunnes hanskat tippuivat täysin. Tuli totaalinen seisahdus.
Uupuminen ja masennus kulkevat usein käsikynkkää. Kumpikaan ei kehity yhden asian vuoksi vaan sairaus voi olla seurausta elämän kokonaiskuormasta, joka on kumuloitunut jo useamman vuoden ajan. Olen itsekin paahtanut höyryjunan lailla elämäni raitella jo melkein 20 vuotta noudattaen samoja toimintamalleja: Ole parempi, ole enemmän, tykätkää minusta, rakastakaa minua, sitten kelpaan kun teen tämän tai olen toisenlainen. Näiden toimintamallien purkaminen ei tapahtu kuukaudessa tai kahdessa. Vaikka fyysinen keho sanoo yhteistyösopimuksen irti ja pistää ihmisen lepäämään uupumustaan, voivat aivot jatkaa vielä pitkään puskemista kohti totuttuja tapoja.
Elokuun alussa olin ollut jo useamman kuukauden sairaslomalla ja omasta mielestäni hidastanut tahtia. En kuitenkaan kokenut toipuvani ollenkaan. Masennuspisteet huitelivat vaikean masennuksen puolella ja toimintakyky oli olematon. Tuskastuin ja koin epäonnistuneeni koko palautumisessa. Sain kuulla, että sairaslomaani jatkettaisiin marraskuun loppuun asti. Sen jälkeen alkoi tie kohti asian hyväksymistä. Tästä eheytyminen vaatii todellakin aikaa ja MUUTOSTA.
Pienin askelin tiputtelin asioita pois tehtävälistalta, karsin kaikki mikä oli vähänkään tavoitteellista, henkisesti tai fyysesti kuormittavaa. Koin somen selaamisen aiheuttavan jännitystä kehoon ja ahdistavan mieltä, joten jätin feedien seuraamisen enkä postannut itsekään mitään. Aloin rajoittaa kaikkien ylimääräisten ärsykkeiden määrää: Lähdin kävelylle ilman kuulokkeita, otin tavaksi pötkötellä sängyllä tekemättä mitään, hengitellen syvään ja antamalla aivoille aikaa levätä. En sopinut enää tapaamisia ystävien kanssa tulevaisuuteen vaan alon edetä päivä kerrallaan. Jos jonain päivänä olin pirteämpi, saatoin ottaa yhteyttä ystäviin, mutta en tehnyt siitä velvoitetta joka odotti kalenterissa tiettyä kellonaikaa. Jos edessä oli suurempaa ponnistusta vaativa tapaaminen tai tehtävä joka piti hoitaa, varasin seuraaville päiville aikaa palautumiseen. Kauaksi on jääneet ne viikot jolloin kalenteria täytettiin tanssikursseilla, kahvitreffeillä, bändikeikoilla ja viikonloppumatkoilla. Ihania asioita kaikki mutta ärsykkeenä ihan liikaa tähän vaiheeseen.
Tätä seisahtumisen aikaa on jatkunut nyt pari kuukautta. Olen alkanut saamaan tunnemaailmaa takaisin. Menneisyydestä alkaa nousta tietoisuuteen tapahtumia, joita en ole muistanut aikapäiviin, en ehkä koskaan niiden tapahtumisen jälkeen. Muistot tulevat öisin, ehkä siksi että silloin alitajunta työskentelee. Muistot ovat sekö iloisia että ikäviä. Jälkimmäisiä on hankala ottaa vastaan mutta joskus nekin on setvittävä ja se aika taitaa olla nyt.
Olen alkanut havaita menneessä elämässäni haitallisia toimintamalleja, jotka ovat kuljettaneet minua kohti masennusta ja uupumista. Olisi helpompaa ajatella kaiken johtuvan ympäristöstä, tapahtumista ja olosuhteista. On helpompi asettua uhrin asemaan kuin katsoa itseään silmiin ja myöntää että ihan itse on kairattu tämänkin avanto. Toisaalta, kun ymmärtää oman toiminnan osuuden vaikutuksen vallitsevaan tilanteeseen, saa myös samalla työkalut käteen jolla tulevasta elämästä voi rakentaa erilaisen. Rakentaminen alkaa maan tasoituksesta ja perusteiden luomisesta. On turha sovitella kultareunuksisia ikkunanpuitteita taloon, joka on rakennettu suon päälle ja lautojen välistä juokseen rottia sisään. Ajattelen, että tämä aika on vanhan purkamista ja uuden rakentamisen aloittamista. Pitää vain ensin ymmärtää mistä koostuu vahva ja kestävä perusta.
Kiitos, kun luit <3 Onnellisen Hullun kaksisuuntaisesta vuoristoradasta on ilmestynyt myös kirja:
Onnellinen Hullu tarjoaa välähdyksiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kulkevan naisen elämästä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun masennus ja mania iskevät päälle, ja kuinka syömishäiriön aiheuttama häpeä painaa kehon kumaraan.
Teos on omakohtainen kuvaus siitä, kuinka mielenterveyteen vaikuttavat seikat kietoutuvat toisiinsa, aiheuttaen pelkoja, epävarmuutta sekä pakonomaista suorittamisen tarvetta.
Missä ihminen loppuu ja diagnoosi alkaa?